Kuka on Lala L’More?

Kuva: Jaakko Alatalo / Haaska Rock’n’Roll Photo

Lala L’More syntyi vuonna 2015 kun Kinky Carnival Burlesque rekrysi burleskiryhmäänsä useamman uuden jäsenen ja päätin lähteä kokeilemaan, millaista burleski olisi itseilmaisun ja taiteen muotona. Vuonna 2016 Kinky Carnival Burlesque rekisteröitiin yhdistykseksi, ja siitä saakka olen toiminut kyseisen yhdistyksen hallituksen jäsenenä ja aktiivisena esiintyjänä. Vuonna 2017 keikkoja kertyi vuodelle kymmenittäin, ja toiminta alkoi laajentua isompiin tuotantoihin luotsaamani Pohjois-Suomen Burleskifestivaali Kaamos Kabareen myötä.

Kun kelataan kolme vuotta eteenpäin, sivutyöstä ja harrastuksesta alkoi kehittyä ammatti, jota oli vaikeaa pyörittää täydellä panoksella päivätöiden ohella. Otin loikan yritysmaailmaan ja 7.10.2019 perustin oman yritykseni More Burlesquen. Yrityksen puitteissa tuotan yhteistyössä Kinky Carnival Burlesquen kanssa edelleen burleskifestivaali Kaamos Kabareeta, mutta myös kuukausittaisia burleskiklubeja, jotka tarjoilevat löyhästi teemoitettuja burleski-iltoja tuoden lavalle niin Oulun kuun muunkin Suomen kirkkaimpia burleskitähtösiä. Klubit kantavat nimeä Kinkkuklubi, joka viittaa leikilliseen nimitykseen yhdistyksemme jäsenistä, Kinkut.

Tuottamisen lisäksi esiinnyn ympäri Suomea ja repertuaaristani löytyykin useita burleskinumeroita lähes kaikenlaisiin makuihin. Lisäksi pystyn räätälöimään esityksiä tietyn teeman ympärille, mikäli tilaisuuteen sopisi juuri tietynlainen burleskinumero. Myös työpajat ovat räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tuottamisen ja esiintymisen ohella arkisinta mutta myös antoisinta työtäni on opettaa burleskia ja burleskitanssia. Tällä hetkellä tarjolla on alkeiskurssi, mutta jatkossa tulen tarjoamaan myös mahdollisuuden alkeisjatko-tasoiseen kurssiin. Viikkotuntien ohella arkea täydentävät burleskityöpajat, joita opetan Oulun lisäksi lähipaikkakunnilla. Tarkoituksenani on levittää burleskin ilosanomaa ympäri Suomea ja edistää burleskitoimintaa erityisesti Pohjanmaan alueella.

Mutta kuka on nainen More Burlesquen ja Lala L’Moren takana?

More Burlesqueta pyörittää Mette, kasvatustieteen maisteri, jolla on pitkä tanssillinen tausta ja työkokemusta eri aloilta n. 13 vuoden ajalta. Pääasiallisesti olen työskennellyt kaupan alalla ja ohjauksen parissa, josta on kertynyt vankka kokemus ihmisten parissa työskentelystä. Pääaineeni yliopistossa opiskelin kasvatuspsykologiaa, sivuaineina kuvataidetta, terveystietoa ja sukupuolentutkimusta. Näitä aiheita ja teemoja pyrin hyödyntämään myös työssäni burleskin parissa.

Esityksissäni on vahvasti läsnä tarinallisuus. Burleski on toki sensuellia ja näyttävää, mutta sen ytimessä on kerronnallisuus ja usein myös huumoria ja parodia. Esityksissäni taivun moneen rooliin: voin esittää dramaattisen numeron kuolemasta ja jälleensyntymästä, tai irrotella Maija Poppasena. Ota siis yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinulle sopiva kokonaisuus!

Minusta sanottua

“Pilaa lapsuutesi sadut – mutta hyvällä tavalla!”

Yleisön jäsen

“Nainen oikeassa ammatissa – viihdyttävä!”

Yleisön jäsen

“Upeaa liikettä! Olet selkeästi tarinankertoja.

Mimi de FrouFrou